Man shouldn’t be able to see his own face – there’s nothing more sinister. Nature gave him the gift of not being able to see it, and of not being able to stare into his own eyes.Only in the water of rivers and ponds could he look at his face. And the very posture he had to assume was symbolic. He had to bend over, stoop down, to commit the ignominy of beholding himself.The inventor of the mirror poisoned the human heart. — Fernando Pessoa (via blackestdespondency)

(via fuckyeahexistentialism)

Comments
Oi, kissa!
Lyhyen ajan sisällä jo toinen kissakohtaaminen: kun kissa kohtaa kissan, vol 2.
Tämä oli selvästi kaupunki- ja kotikissa. Se tiesi mitä tahtoi. Ja koska tarpeemme kohtasivat, tuli molemmille hyvä mieli - näin uskoisin. Eipä tuo kärsivältä näyttänyt ainakaan. Ja minä sain paijata ja silittää, oivoi.
Olen huomannut, että vuosien saatossa minä olen muuttunut koiraihmisestä koira- ja kissaihmiseksi. Oikeastaan en enää ajattele olevani kumpainenkaan varsinaisesti, vaan persoona ratkaisee. Siis sen kissan. Tai koiran. Tai mikä otus sitten ikinä onkaan kyseessä.

Oi, kissa!

Lyhyen ajan sisällä jo toinen kissakohtaaminen: kun kissa kohtaa kissan, vol 2.

Tämä oli selvästi kaupunki- ja kotikissa. Se tiesi mitä tahtoi. Ja koska tarpeemme kohtasivat, tuli molemmille hyvä mieli - näin uskoisin. Eipä tuo kärsivältä näyttänyt ainakaan. Ja minä sain paijata ja silittää, oivoi.

Olen huomannut, että vuosien saatossa minä olen muuttunut koiraihmisestä koira- ja kissaihmiseksi. Oikeastaan en enää ajattele olevani kumpainenkaan varsinaisesti, vaan persoona ratkaisee. Siis sen kissan. Tai koiran. Tai mikä otus sitten ikinä onkaan kyseessä.

Comments
Comments

Olin viikonloppureissulla Zermattissa.

Kohtasin siellä Matterhornin ja muiden huippujen lisäksi mahtavanvärisen kissan. Jäin seuraamaan sitä pitkäksi aikaa. Se maukui, tuli lähelle, mutta käänsi sitten selkänsä. Niin tyypillistä. Mulla on ikävä Kisua, joka on kaukana Suomessa.

Kohtasin myös bernhardilaisen, jolla oli tynnyri kaulassa. Sellainen pehmoinen ja ystävällisen näköinen Pulivari. 

Lisäksi näin muurahaisen.

Ja lintuja, jotka kärkkyivät yli 3000 metrin korkeudessa olevan ravintolaterassin kaiteilla josko irtoaisi makupala jostakin. Eivät olleet niin röyhkeitä kuin Helsingin kauppatorin lokit.

Ja sisiliskon

Sekä hämähäkin.

Comments
Comments
Collection de l’Art Brut on vaikuttavin taidemuseo jossa olen ollut. Ja olen ollut hyvin monessa. Mutta tämä oli niin selkeästi mun paikkani, että olin siellä pitkään, sulkemisaikaan asti. Kirjoitinkin jo Martialista, joka ajeli “bussia” Lausannen kaduilla, ja jonka piirroksia kyseisessä paikassa oli. Mutta oli siellä vaikka kuinka paljon muutakin. Ja ne koskettivat minua.
Ihmiset, jotka ovat yhteiskunnan ulkopuolella / laitamilla syystä tai toisesta.. mielisairaaloissa, vankilassa, syrjäytyneinä.. jollakin tavalla normien saavuttamattomissa.. saavat aikaan jotain niin aitoa ja välitöntä, että sen kaiken edessä ei voi kuin liikuttua.
Eräässä huoneessa katsoin useaa lähes identtistä lapsenomaisella ja naivistisella hyvin kömpelöllä tavalla piirrettyä autoa, toinen toisensa perään, kaikissa sama skenaario: auto, jossa on kaksi matkustajaa kulkee katua pitkin. Tietämättä taustoja, ei ehkä ole helppoa nähdä piirrosten kauneutta, tai ymmärtää sitä. Mutta kun luin taiteilijan elämäntarinaa, silmät kostuivat, ja näin piirrokset uusin silmin: kyseinen henkilö oli mielisairaalassa, jossa hänen isänsä kävi häntä säännöllisesti katsomassa ja viemässä ajelulle. Tämä lienee ollut erittäin tärkeä tapahtuma, viikon kohokohta, ja siksi sama teema toistui kerta toisensa jälkeen myös piirroksissa.
Vaikea näitä asioita on sanoiksi pukea, joten jätän tähän. Mutta sen kuitenkin totean, että jos sattuu Sveitsissä Lausannen tienoilla liikkumaan, suosittelen tätä paikkaa lämpimästi.

Collection de l’Art Brut on vaikuttavin taidemuseo jossa olen ollut. Ja olen ollut hyvin monessa. Mutta tämä oli niin selkeästi mun paikkani, että olin siellä pitkään, sulkemisaikaan asti. Kirjoitinkin jo Martialista, joka ajeli “bussia” Lausannen kaduilla, ja jonka piirroksia kyseisessä paikassa oli. Mutta oli siellä vaikka kuinka paljon muutakin. Ja ne koskettivat minua.

Ihmiset, jotka ovat yhteiskunnan ulkopuolella / laitamilla syystä tai toisesta.. mielisairaaloissa, vankilassa, syrjäytyneinä.. jollakin tavalla normien saavuttamattomissa.. saavat aikaan jotain niin aitoa ja välitöntä, että sen kaiken edessä ei voi kuin liikuttua.

Eräässä huoneessa katsoin useaa lähes identtistä lapsenomaisella ja naivistisella hyvin kömpelöllä tavalla piirrettyä autoa, toinen toisensa perään, kaikissa sama skenaario: auto, jossa on kaksi matkustajaa kulkee katua pitkin. Tietämättä taustoja, ei ehkä ole helppoa nähdä piirrosten kauneutta, tai ymmärtää sitä. Mutta kun luin taiteilijan elämäntarinaa, silmät kostuivat, ja näin piirrokset uusin silmin: kyseinen henkilö oli mielisairaalassa, jossa hänen isänsä kävi häntä säännöllisesti katsomassa ja viemässä ajelulle. Tämä lienee ollut erittäin tärkeä tapahtuma, viikon kohokohta, ja siksi sama teema toistui kerta toisensa jälkeen myös piirroksissa.

Vaikea näitä asioita on sanoiksi pukea, joten jätän tähän. Mutta sen kuitenkin totean, että jos sattuu Sveitsissä Lausannen tienoilla liikkumaan, suosittelen tätä paikkaa lämpimästi.

Comments
Comments

My Top 5 Artists (Week Ending 2014-3-30)

Comments

Martial dit l’homme bus (by Michel Etter)

Martial on mies, joka 80-luvulla ajoi bussia Lausannessa. Eikä mitä tahansa bussia…

Kohtasin hänet ensimmäistä kertaa La Collection de l’Art Brut -taidemuseossa Lausannessa, viime sunnuntaina. Tai siis, en varsinaisesti muutoin kuin piirrostensa ja ylle linkittämäni dokumenttielokuvan kautta.

Hän sai minut liikuttumaan. Hän sai minut näkemään maailman taas hiukan eri tavoin. Hän siis rakensi itselleen bussinkaltaisen kulkuneuvon, jota työnsi pitkin Lausannen katuja, tarkoin suunnittelemaansa reittiä pitkin. Bussin äänet hän tuotti itse. Hän lienee ollut tunnettu hahmo, ja käsittääkseni useimmat suhtautuivat häneen positiivisesti, satunnaisia kiusaajia lukuunottamatta. Lausannen bussiliikennöitsijä jopa lahjoitti hänelle bussikuskin univormun. Hieno ele.

Jossain vaiheessa hänet kuitenkin suljettiin laitokseen, mikä aiheutti vastalauseita kaupunkilaisten keskuudessa. Itselläni ei ole selvää käsitystä hänen tämänhetkisestä tilanteestaan, koska ranskankielentaitoni on yhä hyvin alkeellista. Mutta heti kun taidot paranevat, aion katsoa ja lukea hänestä löytämääni materiaalia uudestaan - nyt olen lähinnä Google Translaten varassa (ja se kun ei käännä Youtube-videoita laisinkaan).

Martial vaikuttaa/vaikutti hauraalta nuorelta mieheltä, jolla oli vaikeuksia sopeutua ns. normaaliin “yhteiskuntakelpoiseen” elämään. Mutta miten voikaan noin uniikilla tavalla kanavoida elämänhaluaan, haluaan sosiaaliseen kanssakäymiseen.. kuin inspiroitumalla johdinautoista ja olemalla osa Lausannen ihmisvirtoja ja julkista liikennettä.

Melko liikuttavaa. Ja kaunista.

Comments
Comments